30.6.2022

Jari Uutinen aloitti Elvera Oy:n sähköliiketoiminnan johtajana

Jari Uutinen aloitti Elvera Oy:n sähköliiketoiminnan liiketoimintajohtajan tehtävässä 23.6.2022. Hän on perheellinen 42-vuotias verkonrakennusalan veteraani Pohjois-Pohjanmaalta Oulunsalosta. Jari siirtyy Elveralle Voimatel Oy:stä, jossa työskenteli muun muassa sähköverkkojen aluepäällikön ja viimeisimpänä liiketoimintajohtajan tehtävissä.

”Elvera on reilussa kuudessa vuodessa kasvanut toimialansa merkittävimpien yhtiöiden joukkoon. Kasvu on ollut rohkeaa, ennakkoluulotonta ja määrätietoista. Energia-alan tulevaisuus on innovatiivisten palvelutuottajien pelikenttää ja Elvera on osoittanut olevansa kyseisellä pelikentällä erittäin vahva. Tällaisten ammattilaisten joukkoon on kunnia liittyä. Mukanani pyrin tuomaan ihmisläheistä, välittävää ja kannustavaa otetta sekä pitkää kokemusta energia- ja tietoliikennealan palvelu- ja projektiliiketoiminnasta. Tulevaisuus rakennetaan yhdessä, vastuullisesti ja turvallisesti.” kommentoi Jari Uutinen aloitustaan Elverassa.