27.1.2022
Pori Energia myy verkonrakennustoiminnan Elvera-konserniin kuuluvalle Oy Ravera Ab:lle
Pori Energia myy verkonrakennustoiminnan Elvera-konserniin kuuluvalle Oy Ravera Ab:lle.
”Elvera-konserni on alan suurimpia toimijoita Suomessa, mikä tuo myös Pori Energian verkonrakentajille paremmat lähtökohdat verkonrakennustoiminnan kehittämiseen kiristyneessä kilpailutilanteessa”, kertoo Porin Energian toimitusjohtaja Petri Paajanen.
Kaupan ansiosta Porin alueelle laajenee vahva palveluyhtiö, mikä on tärkeää myös sähkön toimitusvarmuuden näkökulmasta. Pori Energian sähköverkon hyvin tunteva noin 30 henkilöä käsittävä yksikkö siirtyy liikkeen luovutuksella Raveran palvelukseen, jolloin myös Pori Energialle tärkeä paikallisuus säilyy alueelle tulevan osaavan toimijan hallussa.
”Pori Energian näkökulmasta oli tärkeää löytää sellainen kumppani, jonka arvomaailma vastaa Pori Energian arvomaailmaa, ja jonka kanssa päästään yhdessä kehittämään urakointiin liittyvää yhteistyötä tulevaisuudessa”, toteaa Pori Energian toimitusjohtaja Petri Paajanen.
”Näemme Porin vireän talousalueen erinomaisena mahdollisuutena tarjota nykyisiä palveluita ja kehittää uutta palveluntarjontaa asiakkaittemme tarpeisiin. Yrityskauppa vahvistaa Raveran asemaa Länsi-Suomen palvelumarkkinoilla”, kertoo Ravera Oy:n toimitusjohtaja Leif Smeds.
”Tämä yrityskauppa edesauttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme niin verkon rakentamisen kuin vian korjauksen parissa Länsi- ja Itä-Suomessa. Harvoin myrskyt ja lumikuormat sattuvat samaan aikaa koko Suomeen ja näin ollen tehokas resurssien siirto mahdollistaa tehokkaan häiriöiden korjauksen. Henkilöresurssit ovat tärkein voimavaramme ja digitalisaatio ei näissä työtehtävissä tule meitä auttamaan. Lumikuormien ja myrskytuulten aiheuttamien jakeluhäiriöiden korjauksessa ja verkon rakentamisessa tarvitaan ammattitaitoisia henkilöitä ja työhön sopivaa kalustoa”, toteaa Elvera Oy:n toimitusjohtaja Arto Nieminen.